3 rkl oliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä
Kourallinen tuoreita yrttejä (timjamia, rosmariinia, salviaa)
500g porsaanfileetä
4+2dl valkoviiniä
Suolaa ja pippuria
1 kanaliemikuutio
2 dl vispikermaa
Kuumenna öljy padassa, paksupohjaisessa kattilassa tai korkea reunaisella paistinpannulla.
Hienonna yritit ja valkosipulit. Lisää yritit ja valkosipuli oliiviöljyn sekaan. Käristä noin minuutin verran.
Laita porsaanfilee pataan ja paista yrttien seassa 5 minuuttia molemmin puolin niin, että se on saanut kauniin ruskean värin.
Ota paisti hetkeksi pois pannulta ja laita se sivuun.
Kaada 4 dl valkoviiniä paistinpannulle ja anna sen kiehahtaa.
Laske liesi keskilämmölle ja laita liha takaisin pataan. Mausta suolalla ja pippurilla.
Anna paistua keskilämmöllä ja anna poreilla hiljaa kannen alla. Kääntele lihanpalaa 10 minuutin välein, 45 minuutin ajan. Jos liha uhkaa kuivua, kaada pannuun lisää viiniä tai vettä.
Ota taas paisti pois pannulta ja laita se sivuun.
Kaada pataan lisää viiniä, ja anna sen keittyä joukkoon
Sekoita sekaan kanaliemikuutio.
Lisää kerma ja anna keittyä miedolla lämmöllä. Mausta suolalla ja pippurilla.
Leikkaa liha siivuiksi ja laita ne kastikkeeseen.
Tarjoile sellaisenaan tai valinnaisten lisukkeiden kanssa, esim. rucolan ja balsamicon tai mustikan ja perunan kera.
0 kommenttia